Mun mielestä on vaan väärin että mun mielipidettä ei kuunnella tai oteta huomioon. Epäreilua suorastaan...
Tässä asiassa (avioliitto) on tietty vaikea päästä kompromissiin, mutta mä olen selittänyt kantani hyvin ja antanut sille hyvät perusteet, mutta mies ei ole muutakuin ilmoittanut oman kantasa ja sen että siinä aikoo pysyä. Mitään perusteita en ole saanut.
Kylläpä muuten tuntuu yllättävän puhistavalta kun saa johonkin kirjoittaa, vaikka tää on luultavasti aika sekavaa ulkopuolisille... Pääasia että mulle tulee parempi fiilis...
Miehen kanssa on turha yrittää puhua, se ei auta mitään. Pahentaa vaan tilannetta. Loppupeleissä se aina suuttuu jos yritän asiasta keskustella. Se ei vaan tajua sitä että mulla on aina vaan paskafiilis ja se taas vaikuttaa meidän yhteiseloon, joskus jopa huomattavan paljon.
Ja oikein kun asiaa ajattelen niin mun ei tee mieli edes mennä sen viereen, saatika olla jossain lähemmissä kanssakäymisissä. Ja toisaalta taas samaan aikaan on niin ikävä sitä ja sen läheisyyttä. Ärsyttävän ristiriitaisia tunteita...
Mietin usein että miksi mun pitää haudata mun haaveet? Moni kysyy että miten se avioliitto nyt niin tärkeä voi olla. No siinä on ihan järkisyitäkin miksi meidän kannattaisi mennä naimisiin, mä en edes tarvis mitään hääjuhlia riittäis vaikka pelkkä maistraatti. Eli ei ole kyse mistään prinsessahäiden haaveilusta.
Mua ottaa päähän kun mies ei ajattele tässä meidän yhteistä hyvää, vaan itseppäisesti vaan ajattelee itseään kun on tuollaisen päätöksen tehnyt niin periksi ei anna.
Joskus melkein vihaan sitä hetke. Tosin vaan pienen hetken... Ärsyttävintä tässä on se että muuten meillä menee hyvin. Mies on kuitenkin todella ihana mulle ja mahtava isä lapsille. Ei juopottele eikä juokse kylillä. Käy säännöllisessä työssä, on paljon lasten kanssa. Ja ajattelee usein arkisissa asioissa mun tarpeita. Nyt moni ajattelee että mitä toi akka vinkuu turhasta. Mutta en voi sille mitään että tästä on tullut eräänlainen kynnyskysymys, lähinnä siksi että mies ei ole koskaan suostunut sitä kunnollista syytä kertomaan.
Joten mulla on sellainen tunne että se ei kuitenkaan halua sitoutua muhun niin lujasti, olen jopa miettinyt että se ajattelee että jos tulee ero niin on helpompi erota kun ei olla naimisissa. Eli on helpompi päästä musta eroon :(. Näähän on mun omassa päässä tapahtuvia ajatuksia mutta minkäs tekee, kait niitä tulee kaikenlaisia kun ei oikeeta syytä saa tietää...
Koska kuitenkin outoa on se että lapsia on tehty jne. ja ne sitoo jo aikalailla kahta ihmistä yhteen. Mitä se häviäisi jos menisi mun kanssa naimisiin?
Ei hitsi kävin kurkkaamassa tota mun blogia miltä se näyttää, jotenkin koomista että valkkasin sinne tollasen romanttisen punaisen ruusu tausta :D.. No olkoot nyt, en jaksa vaihtaa kun en osaa kunnolla edes käyttää koko blogia...
Jatkelen taas kun jaksan, nyt jyrähtelee ukkonen niin pitänee sammutella koneet...
